keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Lapselle E-koodipommi vai reikiintyneet hampaat?

Suomalaisten lasten hampaiden hoito on asiantuntijoiden mukaan huonolla tolalla. Niinpä alan ammattilaiset ovat jo vuosia kampanjoineet paremman hammashygienian ja hampaiden hoidon puolesta. Vanhemmille annettavissa ohjeistuksissa on havaintojeni mukaan jonkin verran alueellista vaihtelua, mutta noin yleisesti ottaen lapsille suositellaan hampaiden harjausta kaksi kertaa päivässä heti niiden puhkeamisesta alkaen ja sen lisäksi ksylitol-purukumia tai -pastilleja jokaisen aterian jälkeen.

Koska pikkulasten hampaiden harjaus on (kuten monet vanhemmat varmaankin tietävät...) lievästi sanottuna haastavaa, olen sen lisäksi yrittänyt omien lasteni suhteen kunnostautua ksylitolin käytössä. Meillä on otettu noin yksivuotiaana ksylitolituotteet mukaan kuvioihin ja tärkeimmät kriteerit niiden valinnassa ovat olleet
a) valmistus Suomessa,
b) ei sisällä aspartaamia (eikä mielellään myöskään asesulfaami K-ta),
c) täysksylitolituote, eli makeutusaineena käytetty ainoastaan ksylitolia.




































Niinpä käytössä ovat olleet Xylident-tuotteet (aikaisemmin pienen Fennobon-nimisen yrityksen mutta nykyään Fazerin ostama brändi). Purkat tai pastillit on siis vetäisty joka kerta aterian jälkeen eli noin 4-5 kertaa päivässä suunnilleen 1-vuotiaasta asti. Tänään sitten taas pitkästä aikaa satuin vilkaisemaan lapsille suunnatun Muumi-täysksylitolipurkan tuoteselostetta ja järkytyin, vaikka totuuden tavallaan jo tiesinkin: kokonaista kymmenen eri E-ainetta!

Ainekset: makeutusaine (66%), purukumin perusmassa, aromit (mitä nämäkään sitten mahtavat olla....) sakeuttamisaine E414, kosteudensäilyttäjä E422, emulgointiaine E322, värit E171, E160A, happamuudensäätöaineet E300, E296, pintakäsittelyaineet E903, E901, E904.

Kysymys nyt kuuluukin, kumpi lienee loppupelissä pienempi paha - reikiintyneet hampaat vai moinen E-koodipommi monta kertaa päivässä pikku taaperolle?






4 kommenttia:

  1. Itse annan lapsilleni myös ruokailun jälkeen pastillin tai purkan. Ruokailukertoja tulee päivässä 5-6. Niin monta happohyökkäystä hampaat käsittääkseni kestävätkin reikiintymättä eli välttämättä ei tieten tarvis edes antaa joka ruokailun jälkeen xylitol-tuotteita. Purkka on ongelmajäte, joten meillä aika paljon käytetään pastilleja mm. Xylisuu, joka sisältää:
    täyteaine polydekstroosi (liekkö paha?)
    ksylitoli 40 paino-%
    magnesiumstearaatti
    piparminttuaromi
    mentoli. Joskus on Jenkki-purkkaa, joka on 100% xylitolia. Siinä näkyy olevan 2 e-koodia (E171 ja E950).

    VastaaPoista
  2. Juuston on myös todettu lieventävän happohyökkäystä, meillä on tapana napata pala (raakamaito- tai luomujuustoa tietty :)) ruokailun päätteeksi jos sattuu jääkaapista juustoa löytymään. Muuten sitten pastillit käytössä, vaikka lisäaineet ja se älytön makeus vähän inhottavatkin.

    VastaaPoista
  3. Kommentoin itse tähän vielä:
    Ekolossa näkyi olevan myynnissä pelkkää ksylitolia pussissa. Pakkauksessa sanottiin, että voi esim. laittaa ihan vähän lusikan kärkeen ruokailun jälkeen. Sitä ehkä seuraavaksi kokeiluun siis.

    VastaaPoista
  4. Meidän lapsella on reikiintyvät hampaat, kovin herkästi näyttää tapahtuvan. Me aiomme hänelle katsoa jotain, jossa olisi ksylitolia. Jos se auttaisi. Ei sekään ole kiva, että joutuu hammaslääkärissä ravata kovin usein, hän kun hieman sitä pelkääkin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...