perjantai 19. helmikuuta 2010

Lähiruokaa ja herkkuja Helsingissä

Kulutusjuhlassa oli listattu Helsinkiin kuin sieniä sateella nousseita pieniä lähiruokapuoteja ja leipomoita. Meilläkin ollaan oltu tästä kehityksestä hyvin ilahtuneita, joten ajattelin kirjoitella ylös myös muutamia omia suosikkejamme.

Eat&Joy Maatilatorilla tulee käytyä silloin tällöin. Valikoimissa osoittain samoja tuotteita kuin esimerkiksi Ruohonjuuressa, mutta paljon myös muita herkkuja. Keskeinen sijainti Lasipalatsissa on plussaa.  

Hakaniemen Halli on ihana suosikkini - mainitsemisen arvoinen on etenkin luomupuoti Satumarja vihannes- ja hedelmävalikoimineen. DeliDelistä tulee toisinaan ostettua ranskalaisia herkkuja, nougatia ja marenkeja :)

Juuren Puodissa en ole vielä päässyt piipahtamaan, haaveissa on. Ilmeisesti aika lailla Maatilatorin tyyppinen myymäläkonsepti.

Kanniston leipomossa on helppo poiketa ohikulkumatkalla - näitä pieniä boulangerie-tyyppisiä leipomoita ei todellakaan ole liikaa. Jäähyväiset muovipussileiville!

Framboisista meillä oli usein tapana hakea foccacciat, mutta valitettavasti WTC:n kahvila-myymälä on lopettanut toimintansa. :( Leipomotoiminta kuitenkin jatkuu edelleen Munkkiniemessä.

Toivottavasti yhä useampi Helsingin keskustassa liikkuva kuluttaja äänestäisi lompakollaan ja tukisi näiden pienyrittäjien toimintaa.

2 kommenttia:

  1. Lisään vielä Kahvila Keitaan joka sijaitsee Fleminginkadulla Karhupuiston vieressä :)

    VastaaPoista
  2. Kehitys on tosiaan ollut ilahduttavaa ja moni noista on minunkin suosikkilistallani.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...