tiistai 30. kesäkuuta 2015

#Hernesaarenranta #tänäkesänä


Rakastan Helsinkiä ja kesää! Ihan parhautta tässä kaupungissa on meri. Sen rannoilla kävely ja fiilistely. Ja ennen kaikkea mahdollisuus istahtaa halutessaan herkuttelemaan tai nauttimaan kuppi kahvia meren äärellä. :)

Merisatamanranta on meille helsinkiläisille tuttu paikka. Läheisen Hernesaaren rannan muistan jo yli kymmenen vuoden takaa autiona, rakentamattomana maa-alueena. Viime kesänä paikka yllätti iloisesti, kun eräänä kesäiltana kävelyllämme löysimme ihastuttavan, tuolloin juuri avatun uuden Birgitta Hernesaari -kahvilan, jota voin lämpimästi suositella upeine merimaisemineen. :)

Olin kovasti jo odottanut tätä kesää ja visiittiä kyseiseen kahvilaan. Ilahduinkin suuresti huomatessani jossakin vaiheessa kevättä, että Hernesaareen ollaan avaamassa kesällä 2015 laajempikin ravintola- ja tapahtuma-alue, jonne on suunniteltu myös aurinkorantaa, venelaituria, vuokrattavaa saunaa jne.


Viime viikonloppuna vietettiin uuden Hernesaaren Rannan avajaisia. Kävimme tutustumassa  paikkaan lauantaina päiväsaikaan koko perheen voimin ja söimme sushit Hanko Sushissa. Alueelta löytyy muutamia muitakin varteenotettavia ruokapaikkoja, kuten esimerkiksi Street Gastro sekä kahviloista Robert's Coffee.

Kahvila- ja ravintolakojut on rakennettu konteista "nakkikioskityyliin", mikä tuo paikalle oman kivan tunnelmansa. Tutustumispäivänämme ilma oli melkoisen kylmä, mutta aurinkoisena päivänä paikka on varmasti oikein kiva ja vaikkapa päiväkahvit on mukava siemailla aurinkoa ja merta ihaillen. :)


Aika näyttää, millaiseksi Hernesaaren Rannan tulevaisuus muodostuu. Itse olisin kaivannut ruokapaikka- ja kahvilavalikoimaan ehkä hieman enemmän eksotiikkaa ja variaatiota, nyt iso osa paikoista kun on melko perinteisiä ketjuihin kuuluvia ja monista kauppakeskuksistakin löytyviä paikkoja. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus joka tapauksessa eteläisessä Helsingissä. Ja sain muuten juuri viime viikolla tietooni, että edellä hehkuttamastani Hernesaaren Cafe Birgitastakin saa nykyään ainakin silloin tällöin raakakakkuja! Joten jos terveellisempää herkuttelua kaipaa, kannattaa suunnata ainakin sinne. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...