perjantai 3. heinäkuuta 2015

Smoothiebowleja Stadin keskustassa!


Terveellisiä, helposti ja nopeasti mukaan otettavia lounasvaihtoehtoja etsivälle Helsingin keskustasta löytyy jo mukavasti tarjontaa. Ravitsevia smoothieita ja salaatteja myydään melkeinpä joka kulman takana, ja valikoimaa löytyy moneen makuun.

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että smoothiekulhot olisivat erittäin hyvä ja tervetullut lisä tähän tarjontaan ja odottanut, kuka toimijoista lähtisi ensimmäisenä mukaan smoothie bowl -bisnekseen. Smoothie bowl kun valmistuu helposti aivan samalla prosessilla kuin smoothiekin, joten ylimääräisiä laiteinvestointeja ei tarvita. Myös kulhojen koristelu ja tuunaus olisi suhteellisen helppo toteuttaa samalla periaatteella kuin nyt salaattien, jäätelöiden tai vaikkapa Cafe Kokon uutuus #puuraw:n  kanssakin: asiakas saa itse valita haluamansa päälliset kulhoon ja laskutus joko sen mukaisesti tai sitten tietty määrä sisältyy kulhon hintaan.

Hämmästykseni ja innostukseni oli suuri, kun tällä viikolla poikkesin Forumin Cafe Kipossa ja huomasin menun uudistuneen täysin, visuaalista ilmettä myöten. Uutuutena valikoimiin oli tullut mikäpä muu kuin smoothiekulhot, kolme erilaista vaihtoehtoa!


Valitsin testiin vihersmoothie-pohjaisen SuperBowlin, jossa oli minttua, pinaattia, avokadoa, banaania ja kauraa. Annos tuotiin pöytään ja oli oikein sopivan kokoinen aamiaiseksi, lounaaksi tai vaikka välipalaksi. Päällä oli banaania, kookoshiutaleita sekä granolaa. Nämä täytteet tulevat mukana kaikkiin smoothiekulhoihin ja sopivat ainakin tähän komboon hyvin. Kuitenkin jos smoothiekulhobisnes lähtee lentoon, hyvä idea voisi mielestäni jatkossa olla myös tarjoa asiakkaille mahdollisuus tuunata itse kulhon päälliset samaan tapaan kuin nyt myös jogurttijäätelöannoksiin voivat Kipon asiakkaat tehdä.

Täältä joka tapauksessa so peukku ja pointsit Cafe Kippo innovatiivisuudesta ja rohkeudesta tarttua uusiin bisnesmahdollisuuksiin! Markkinointia voisi näille uutuuksille toki tehdä vielä enemmän. Kotisivuilla on vielä vanha menu, eikä some-kanavissakaan ole ollut mitään mainintaa uutuuksista. Puskaradio kuitenkin sentään toimii ja toivottavasti mahdollisimman moni smoothiekulhojen ystävä löytää nämä uutuudet!

Cafe Kippo, Mannerheimintie 14-20 (Forum Kukontori).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...