torstai 24. joulukuuta 2015

Taatelikakku avokado-suklaamoussetäytteellä


Hyvää Joulua! :) Näin pikaisesti haluan jakaa omassa kahvipöydässämme tänä vuonna ilahduttaneen terveellisen ja suloisen kakun reseptin.

Olen jo pidempään ollut ihastunut erilaisiin naked cakeihin lähinnä niiden helppouden ja visuaalisen ulkonäönkin vuoksi: pienellä vaivalla voi saada aikaan suhteellisen näyttävän ja kivan näköisen kakun. Monesti kiireessä on tullut valittua valmis sokerikakkupohja ja jonkinlainen kerma-rahkatäyte, mutta täksi jouluksi halusin kehitellä terveellisemmän ja laadukkaamman version tästä kauniista kakusta.


Törmäsin jokin aikaa sitten Ainon blogissa uuteen gluteenittomaan, sokerittomaan ja maidottomaan taatelikakkureseptiin ja jouluaaton aattona heräsikin mielessä idea: voisiko se kenties toimia naked caken pohjana? Päätin testata ja erittäin hyvin onnistui. Tein kakun pieneen irtopohjavuokaan, ja se kohosi uunissa oikein hienoksi korkeaksi kakkupohjaksi. Kasaamisen suhteen oli hieman haasteita, kun kolmeen osaan leikattuna pohja mureni helposti käsiteltäessä, mutta lopulta sain kuin sainkin kakun kunnialla kasattua. :)

Tässä siis helppo, terveellisempi ja näyttävä kakkuvinkki vaikkapa uuden vuoden juhliin teidänkin iloksenne:

TAATELIKAKKU AVOKADO-SUKLAAMOUSSETÄYTTEELLÄ
(gluteeniton, sokeriton, maidoton)
Alkuperäinen resepti RAWinto-blogista. Tässä sellaisena kuin sen itse tein:

 250g taateleita
2 dl kookospalmusokeria
3 dl vettä
2 dl kookosöljyä
2 rkl chiasiemeniä
2 tl psylliumia
2 dl vettä
3,5 dl kookosjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta

Poista taateleista kivet ja pilko ne. Laita kattilaan ja lisää kookospalmusokeri. Keitä miedolla lämmöllä kunnes seos on soseutunut. Lisää sitten kookosöljy ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita sillä välin toisessa astiassa chiasiemenet, psyllium ja vesi, joista muodostuu geelimäinen seos.
Lisää lopuksi jauhot, ruokasooda ja leivinjauhe.

Voitele pieni irtopohjavuoka ja kaada taikina siihen. Paista noin tunnin ajan 175 asteisessa uunissa.

Anna valmiin pohjan jäähtyä kunnolla, vaikkapa yön yli jääkaapissa. Leikkaa se varovasti 3 osaan. Huom! Pohja on helposti murenevaa, joten kannattaa olla varovainen sen leikkaamisessa.

Täytä avokado-suklaamoussella.

Koristele tuoreilla marjoilla ja ripottele päälle kookoshiutaleita.



Herkullisia hetkiä! :)




2 kommenttia:

  1. Tää näyttää niin sairaan hyvältä että testiin menee! :)

    VastaaPoista
  2. Moi Orvokki, kiitos paljon kommentista! :) Mukava kuulla että innostuit testaamaan! Tosi hyvin toimi tuo taatelikakku pohjana ja tosiaan täytteitähän voi tuonne väliin kokeilla vaikka minkälaisia eri variaatioita. Mukavia herkutteluhetkiä! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...