tiistai 5. huhtikuuta 2016

ONDA – lounasta boheemilla twistillä



Kävin pari viikkoa sitten ekaa kertaa ONDAssa. Kumma juttu, kuinka sinnekään en aiemmin ole päässyt, mutta kenties parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Paikka sijaitsee Silvopleen vanhoissa tiloissa, joissa itse aikoinaan kävinkin paljon lounastamassa. Kiva boheemi fiilis oli säilynyt ja viety jopa hieman astetta "roughimpaan" suuntaan. Lounasaikaan oli kovin ruuhkaisaa ja paikka täynnä porukkaa.



Listalla näkyi paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja, mutta halusin testailla perinteistä lounasbuffaa. Tarjolla oli salaatteja ja lämpimiä ruokiakin muutama. Valikoima ei ihan Silvopleelle vetänyt vertoja, sanoisin pikemminkin että suht vastaava kuin OmNamin lounasbuffet. Salaattien, kurkkujen ja tomaattien lisäksi kasviproteiinipohjaisia juttuja kuten linssejä, papuja, pähkinöitä ja siemeniä eri muodoissaan oli tarjolla ihan kohtuullisesti. Lämmintä ruokaa en tällä kertaa itse ottanut ollenkaan: raikkaat ja rapeat vesimelonit veivät voiton :)


Jälkkäriksi halusin maistella Snickers-kakkua sekä cappuccinoa kauramaitoon tehtynä. Erityisesti kakku jäi mieleen positiivisena kokemuksena. :)



Jos tykkää rennon boheemista, olohuonemaisesta tunnelmasta ja pelkistetyn mutkattomasta ruoasta, suosittelen piipahtamaan Ondassa.

Onda Ravintola & Galleria, Toinen Linja 3.
Lounas joka päivä 11-15. Avoinna ma-to 11-21, pe 11-24. Lauantaisin perulainen brunssi 11-16.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...