maanantai 2. toukokuuta 2016

Weleda Granaattiomenaseerumi

* yhteistyössä Weleda *


Käytän yleisesti ottaen hyvin vähän kosmetiikkaa mutta silloin kun niin teen, sertifioitu luonnonkosmetiikka on ehdoton valintani. Olen jo aiemminkin hehkuttanut Weledan tuotteita, koska brändin arvot ovat lähellä sydäntäni, tuotteet hyviksi havaittuja ja heiltä löytyy monenlaisia ihanuuksia myös odottaville äidille sekä vauvoille ja lapsille.


Joskus on kuitenkin kiva hemmotella itseään pienellä luksuksella arjen keskellä. Minulle yksi tällainen ilahduttava tuttavuus on ollut Weledan Granaattiomenaseerumi*, jonka sain heiltä testiin jokin aikaa sitten.

Granaattiomena, Pumica Granatum, on yksi ns. superhedelmistä. Elintarviketeollisuudessa syntynyt nimitys tarkoittaa mm. marjoja ja hedelmiä, joilla on poikkeuksellisen korkea ravintoarvo sekä runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja.

Weledan granaattiomena korjataan syyskuun lopussa Turkin vuoristorinteillä. Hakan Copurin ekologiset hedelmätarhat saavat vettä alempana sijaitsevasta joesta pumpatusta vedestä. Kypsät hedelmät poimitaan raskaana roikkuvista oksista käsin.

Hedelmän siemenet kuivataan ja lähetetään öljypuristamoon, joka sijaitsee lähellä Etelä-Saksassa olevia tuotantolaitoksiamme.Siellä hienojakoinen öljy vielä suodatetaan ennen yhdistämistään muihin Granaattiomena-sarjan valmistusaineisiin. (lähde: Weleda.fi)



Seerumi on suunnattu ikääntyvälle +40 iholle, mutta soveltuu erinomaisesti myös sitä nuoremmille käyttöön. Öljytön, kevyt seerumi on tehokas ihon kosteuttaja ja virkistää ihanasti niin aamulla kuin illallakin. Pientä arjen luksusta parhaimmillaan!

Tutustu tähän ja muihin Jolien luonnonkosmetiikkauutuuksiin** tästä.



* tuotteet saatu / yhteistyössä Weleda
** sis. affiliate-linkkejä

2 kommenttia:

  1. Mulla on aika vähän kokemusta Weledan ihonhoitotuotteista (siis kasvoille), mutta esim. Koivu kuorinta on musta ihana. ^^ Mulla on nyt Laventeli suihkuvoide ja sekin on mieluinen. Käsivoiteena löytyy taas Citruksen tuoksu ja sen koostumus on ihanan täyteläinen ja juuri sopiva yövoiteeksi. :)

    Kuvassa näkyi ilmeisesti sarjan uusi hajuvesi? Tuleeko siitä juttua blogiin? :)

    VastaaPoista
  2. Moikka Mulan! Kiitos visiitistä ja kommentista :) Itselläni on myös ollut sekä Koivu- että Sitrus-sarjaa, tykkään kovasti. Etenkin jälkimmäinen on ihanan raikas!

    Oikein bongattu, kuvissa tosiaan vilahtaa tuo Jardin de Vie -tuoksu. Sain itse tuon ruusun joululahjaksi ja on ehkä yksi ihanimpia hajuvesiä ikinä! Pakkauskin niin kaunis että sitä on suorastaan ilo kuvata. Saa nähdä, josko saisin aikaiseksi kirjoitella oman postauksensa aiheesta jossain vaiheessa. Lyhyesti olen kyseisestä tuotteesta jo jotain hehkutellutkin tässä postauksessa: http://gojiavocado.blogspot.fi/2016/04/hemmottelua-odottajalle-lempparijuttuja.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...