tiistai 27. syyskuuta 2016

FUKU SUSHI BUFFET LASTEN KANSSA

Sushibuffeteja on viimeisen parin vuoden aikana putkahdellut Helsinkiin kuin sieniä sateella. Meidän perheen suosikiksi niistä on valikoitunut Fredrikinkadun Fuku. Mietin pitkään kirjoittelisinko aiheesta mitään, koska paikka varmasti on suurimmalle osalle lukijoista tuttu. Ajattelin kuitenkin jakaa muutamia kokemuksia lapsiperheen näkökulmasta, jos joku pohtii miten paikka toimii lasten kanssa ruokaillessa.


Itselleni Fuku on lounaspaikkana tullut tutuksi monet kerrat viime vuosien aikana. Koska  vanhin lapseni on aina ollut sushin ystävä, vein hänet kerran tutustumaan paikkaan ollessamme kahdestaan liikkeellä keskustassa, ja siitä se sitten lähti. Buffet oli lapsen näkökulmasta aivan mahtava kokemus, siitä puhuttiin pitkään jälkikäteen ja seuraavaa reissua odotettiin. Myös sisarukset innostuivat kuultuaan, että tarjolla on myös paistettua riisiä (nuorempien lasten herkkua) ja muitakin vaihtoehtoja monipuolisen sushivalikoiman lisäksi. Fukun antimista onkin tullut käytyä nauttimassa myös isommalla porukalla useaan otteeseen.


Sellon Fuku Supreme -buffasta meillä ei ole kokemusta, joten keskityn tässä postauksessa ainoastaan Fredan Fukuun. Paikkahan on melko pieni ja lähes aina lounasaikaan tupaten täynnä, olipa sitten arki tai lauantai kyseessä. Tästä huolimatta ajattelimme kesällä ottaa riskin, kun olin lasten kanssa asioilla keskustassa ja he toivoivat Fukussa käyntiä. Mukana oli myös tuolloin parin kuukauden ikäinen perheen pienimmäinen.

Olimme paikalla lounasaikaan ja varautuneet jonotteluun, mikä osuikin aivan oikeaan. Jonoa oli ulos asti ja meille kerrottiin odotusajan olevan puolisen tuntia. Lapset olivat kuitenkin niin innoissaan, että halusivat ehdottomasti odottaa. Odotellessamme asiakkaita pyrki koko ajan sisään, vaikka elettiinkin hiljaista heinäkuun aikaa ja osa kääntyi takaisin kuultuaan arvioidun odotusajan. 

Meidän odotuksemme kuitenkin palkittiin, sillä jo noin vartin päästä meille tultiin kertomaan että pääsisimme sisään ja saisimme paikan aivan ikkunan vierestä. Se osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi, sillä saimme nostettua nukkuvan vauvan makuupussissa nukkumaan leveään syvennykseen ikkunan viereen ja samalla myös tyhjillään olevat vaunut näkyivät koko ajan ikkunasta. Viereiseen pöytään tuli sattumalta toinen vauvaperhe melko samanikäisen vauvan kanssa ja heillä näkyi olevan sama järjestely käytössä. :)


Buffet ei pettänyt tälläkään kertaa. Lasten näkökulmasta siitä on todella helppo ottaa haluamansa ja vaihtoehtoja löytyy runsaasti, myös kasvissusheja joita minä sekä yksi lapsista erityisesti suosimme. Sushien lisäksi tarjolla on tosiaan myös mm. nuudeleita ja paistettua riisiä, jotka ovat ainakin meillä maistuneet aina kaikille lapsille.


Lasten buffa-annos on hieman edullisempi kuin aikuisten, hinta määräytyy iän mukaan. Se on mielestäni suhteellisen hyvä juttu huomioiden sen, että etenkään pienemmät lapset eivät vielä syö kovin suuria määriä. Ainakin kerran lisää kuitenkin kaikki lapset hakivat ja osa vieläpä useamman kerran kävi santsaamassa omia suosikkejaan.


Jälkkäriksi maistuivat vihreä tee sekä hedelmät, myös allekirjoittaneelle. :) Laadukasta japanilaista vihreää teetä kotiin voi tilata esimerkiksi Chaya.fin valikoimista.**


Vauva nukkui tyytyväisenä koko ruokailun ajan vieressämme, joten visiitti sujui siinäkin mielessä erinomaisesti. Vaikka tilat ovat todella pienet ja vaunut on siksi jätettävä ulos, etenkin ikkunapaikoilla on helppo olla  pienen vauvan kanssa oman kokemuksemme mukaan. Isommasta, jo syöttötuolissa istuvasta vauvasta tai taaperosta ei tosin ole kokemusta Fuku-visiitillä - uskoisin kuitenkin, että syöttötuoleja voisi olla saatavilla? Wc on todella pieni ja siellä ei ole minkäänlaista hoitotasoa tms. tilanpuutteen vuoksi. Me suuntasimme suosiolla Kampin keskukseen suorittamaan "huoltotoimenpiteet" ja sitä tai Forumin lastenhoitohuonetta suosittelen muillekin, jos vain vauva on tyytyväinen ja malttaa odotella sinne asti. :)

Fuku sushi buffet, Fredrikinkatu 36, Helsinki.

** sis. affiliate-linkkejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...