maanantai 30. toukokuuta 2016

Minttusuklaa-raakajäätelö

* yhteistyössä Foodin *  


Jäätelökesä on taas täällä! :)
Viime kesänä löysin banaanijäätelön ja muut raakajädet, joita tulikin tehtyä ahkerasti melkein aina, kun jätskiä alkoi tehdä mieli. Koska mikäpä olisi helpompaa kuin kaivaa pakkasesta pakastettuja banaaniviipaleita ja surauttaa blenderissä jäätelöksi yhdessä haluamiensa mausteiden kanssa?


Tässä taannoin halusin kokeilla, miten ihana minttusuklaan maku toimisi banaanijäätelössä. Lopputulos oli yllättävän onnistunut ja sai kehuja koko perheeltä.

Erityisen kiva uusi tuttavuus oli jäätelöannoksen päälle sulattamani Foodin raakasuklaamassa*. Kerrassaan oivallinen tuote kiireiselle ja laiskalle kokille, jolla ei aina ole aikaa vääntää itse raakasuklaata alusta asti. Tätä massaa voi maistella sellaisenaan suklaahimon iskiessä tai sen voi sulattaa ja tehdä massasta esimerkiksi konvehteja tai suklaakastiketta. Ja mikä parhainta ja melkein liian hyvää ollakseen totta, Foodinin raakasuklaamassat on valmistettu Suomessa! Iso peukku tästä.

Massoja löytyy useita erilaisia, itse käytin tällä kertaa palmusokerilla makeutettua Sweet-versiota*.


MINTTU-SUKLAAJÄÄTELÖ (2 isoa tai 4-5 pientä annosta)

Minttujäätelö:
3 pakastettua banaania viipaleina
1 ruukku tuoretta minttua
vähän agavesiirappia tai hunajaa makeutukseen (1-2 tl)
noin 0,5 dl kylmää vettä

Suklaajäätelö:
3 pakastettua banaania viipaleina
vähän agavesiirappia tai hunajaa makeutukseen (1-2 tl)
noin 0,5 dl kylmää vettä

Päälle:
Foodin Sweet raakasuklaamassaa* sulatettuna
tuoreita mintun lehtiä

Ota banaanit pakastimesta, anna sulaa hetki huoneenlämmössä. 

Valmista ensin minttujäätelö. Soseuta muut ainekset blenderissä muiden ainesosien kanssa, lisää vettä ja pidä taukoja tarvittaessa.  Laita seos pakastimeen jäähtymään.

Valmista sitten suklaajäätelö samalla tavoin ja laita myös pakastimeen jäähtymään.

Tarjoile yhdessä ja valuta päälle vesihauteessa sulatettu raakakaakaomassa. Koristele tuoreilla mintun lehdillä.
 

Jätskit voi tarjoilla myös palloina näin, maistuu lapsille! Tässä pallojen kaveriksi on päässyt kolmaskin maku, josta lisää juttua ja reseptiä tulossa myöhemmin. :)


Kurkkaa myös viime kesän jätskireseptejä:

Nicecream: perusohje
Chocolate Nicecream
Chili-mansikka-lime nicecream

Joko teillä on nautittu jäätelökesästä? :)
Herkullista alkavaa viikkoa!


* tuotteet saatu / yhteistyössä Foodin

1 kommentti:

  1. Tein tätä just ja tuli ihan tosi hyvää ����

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...